Leikkauksia ja pakkoja vai mitä tuleman pitää?
15.02.2012 15:03
Kolumni julkaistu Metalli Ykkösen-lehdessä helmikuussa 2012.
Jo pitkään ovat toimittajat syyttäneet poliitikkoja silmien sulkemisesta todellisuudelta. Taantumaa pukkaa ja euroalueella on kriisi. Valtion velka kasvaa ja tulevaisuuden näkymät muutenkaan eivät näytä kovin kirkkailta. Pitää leikata ja säästää rajusti. Pitää nostaa veroja ja saada talous tasapainoon. Näin kirjoitetaan eri medioissa ja vaaditaan koviakin päätöksiä. Tosin niitä vastuullisia päätöksiä sitten esiteltäessä samat toimittajat huutavat, miten väärin on, että tehdään yhtään mitään. Lue lisää
KommentoiKuntavaaliehdokkuudestani
25.01.2012 11:33
Moni on kysellyt, lähdenkö ehdolle kuntavaaleihin. Itse olen asiaa harkinnut monelta kantilta. Mielenkiintoa Turkua ja sen päätöksentekoa kohtaan riittää. Lue lisää
KommentoiVaaliosaamisesta
25.01.2012 9:00
kolumni julkaistu Uutispäivä Demarissa 25.1.2012
Miksi meille kävi, kuten kävi presidentinvaaleissa? Analyyseja ja selityksiä on kuultu jo laidasta laitaan ja niitä tultaneen kuulemaan vielä pitkään. Jälkiviisas on helppo olla. En tosin usko, että olisimme voittaneet näitä vaaleja, vaikka ay-väki olisi ollut aktiivisemmin tukenamme tai olisimme alkaneet kampanjoinnin aiemmin. Kaikista palautteista, aiemmista vaaleistakin tulleista, tulee ottaa opiksi ja siksi ihmettelen kaikkein eniten, miten ihmeessä onnistuimme hoitamaan nämä vaalit niin huonosti.
Vaalit tulevat harvemmin yllättäen. Näistäkin vaaleista on ollut vuosia tietoa, vaikka ehdokkaamme nimeä emme vielä puoli vuotta sitten tiennetkään. Valmisteluja olisi voitu tehdä käytännön suunnittelutasolle asti jo hyvissä ajoin ehdokkaasta riippumatta. Mistä varataan vaalitoimistopaikat? Miten organisoidaan päivystykset? Millä tavoin kampanjoimme? Missä kannattaa näkyä, jotta sillä olisi merkitystä? Miten hyödyntää puolueen näkyviä hahmoja ehdokkaamme tukena? Mitä asioita painotetaan jne? Voi toki olla, että moiset suunnitelmat olikin tehty, käytännön toteutus sittemmin vaan joko ontui tai sitten suunnitelmat olivat tehty jotain muuta kuin vaalikampanjaa varten.
Puolueella luulisi olevan vaaliosaamista vuosikymmenien varrelta. Nyt tuntui välillä, ettei aitoa yritystä edes ollut, oli vain suorituksia. Oli kansalaisvaltuuskuntia ilman todellista merkitystä. Oli esitteitä ilman jakelusuunnitelmia. Oli toki myös toisenlaista tekemisen meininkiä -onneksi. Vaalikentillä näkyi innokkaita Paavon puolestapuhujia. Olisi ollut tekijöitä ilmeisesti enemmänkin, kun vain joku olisi osannut kysyä tai kertoa, miten voi osallistua aktiivisemmin vaalityöhön. Meillä on monta käyttämätöntä voimavaraa liikkeessämme, miksi kerta toisen jälkeen jätämme ne hyödyntämättä, vaikka aina vaalien jälkeen samat asiat tuodaan jälkianalyyseissa esiin.
Tiedän kahdentoista vuoden takaa, miten Tarja Halonen nostatti hurmosta. Ihmiset olivat valmiita matkustamaan satoja kilometrejä kuullakseen ehdokastamme. Oli vaalijuhlia, hengennostatusta ja yhteisvoiman tunnetta. Oli vaalikojuja ja oli kampanjaamme mukaan tulijoita. Tietenkään ei pidä kopioida tuon ajan tapahtumia tähän päivään, eikä uskotella eri ehdokkaan sopivan samaan muottiin edeltäjän kanssa. Soveltamista kuitenkin on voitava harjoittaa ja oma väkikin tulee muistaa huomioida. Nyt unohdettiin aktiivisesti oman väen mukaan saaminen ja se näkyi harmillisesti myös tuloksessa.
Tällä kertaa Haavisto teki sen, mistä me vain haaveilimme. Sai väen innostumaan ja siten lähtemään mukaan tukijoukkoihinsa. Kun vauhtiin oli päästy, ei sille vielä ainakaan näy loppua. Niinistön joukot taas tekivät töitä ehdokkaansa kärkiasemasta riippumatta ja uskonevat yhä saavansa maahamme kokoomuslaisen presidentin. Siinä on heille riittävä innoke vaalityöhön. Mites meillä? Luovutimmeko jo ennen alkua?
Kakkoskierrokselle mentiin odotetusti. Nyt moni äänestäjä hakee uudelleen ehdokastaan. Itse haluan kuulla ehdokkaiden näkemyksiä enemmän itse asiasta ennen kuin olen valmis liputtamaan kummankaan puolesta. Äänestämään menen joka tapauksessa ja sitä suosittelen teille itse kullekin, kyse on kuitenkin demokraattisesta vaalista ja joka tapauksessa toinen ehdokkaista valitaan. Kumpi, siitä päätät Sinä!
KommentoiKuntakartasta ja olennaisemmasta
16.01.2012 8:09
Suomen Kuvalehden julkaisema “hallituksen uusi kuntakartta” on saanut aikaan ison mekkalan – kenties syyttä. Keskustalaiset kiertävät maakunnissa kertomassa, miten palvelut katoavat ja kuntia pakkoliitetään keskenään. Mistä ihmeestä ovat moista saaneet päähänsä?
Samaa pelkoa on lietsottu lehtien omissa kirjoituksissa. Haastatelluilta on kysytty lähinnä, haluatko jatkossa asua xx kunnassa vai nykyisessä. Kukaan ei siis ole puhunut siitä, että keneltäkään ei olla viemässä kotia, ei kotiseutua, ei mitään moista. Kukaan ei myöskään ole esittänyt kysymystä, olisiko hyvä tehdä uudistuksia niin, että olemassa olevat hyvät palvelut ja asiat säilyisivät samalla, kun huonommin kuntarajan toisellapuolen asuvilla asia saattaisi parantua “paremmalla” puolella olevien kanssa yhdenvertaisiksi. Tästähän on ennemminkin kyse kuin mistään kylien autioittamisesta ja toimivien palveluiden karsimisesta.
Työtä, työtä, työtä tehdään -vai tehdäänkö?
30.10.2011 22:04
Julkaistu Metalli 1:n jäsenlehden numerossa 2/2011.
Elinkeinoelämä huutaa yhä vain eläkeiän noston perään. Tempputyöllistämispuheet näyttävät laantuneen kokoomuksessa ja perussuomalaiset haluavat nuoret palkattomaan pakkotyöhön. Tässä vain muutama poiminta tämän päivän keskustelupuitteista, kun puhutaan työstä tai sen puutteesta.
Kyllä, taloudessa riittää haastetta ihan kansainvälistä tasoa myöten. Sillä on omat heijastusvaikutuksena myös meille Suomeen. Mikään ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että työtä tekemällä tämä yhteiskunta pyörii jatkossakin. Niinpä, kunpa vain olisi sitä työtä mitä tehdä, eikä päivittäin kuultaisi päinvastaista viestiä lomautusten ja jopa satojen ihmisten irtisanomisuutisten kautta.
Kun ei ole varaa
24.10.2011 21:31
Julkaistu Turun sos.dem. opiskelijoiden TOSI-lehdessä marraskuussa 2011
Vasta saatiin tehtyä päätös opintotuen indeksiin sitomisesta, kun jo työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäällikkö Erkki Virtanen ehti esittää moisen päätöksen perumista. Viime hallitus sitoi lapsilisät indeksiin ja vaalikentillä kuultiin halveksuvia mielipiteitä siitä, että muutama kymmenen senttiäkö me poliitikot kuvittelemme lapsilisien korotustarpeen olevan.
Hyvän ääni kantamaan
24.10.2011 21:29
kolumni julkaistu Uutispäivä Demarissa 20.10.2011
Moni on ehtinyt jo teilata täysin hallituksen kuntauudistuksen. Se kuulemma pakkoliittää kuntia keskenään, vie palvelut muualle, heikentää kuntalaisten vaikutusmahdollisuuksia ja ties mitä muuta. Valmiita ja vankkoja mielipiteitä asiasta, josta ei ole kovinkaan paljoa vielä valmista, saati edes oikeaa tietoa. On totta, että väestö vanhenee ja lapsia syntyy, muuttoliikettäkin on vuosikymmenien mittaan tapahtunut kuntauudistuksista huolimatta. Palvelutarpeet vaihtelevat huomattavasti eri alueilla ja usein kuntalaiset ovatkin täysin eriarvoisessa asemassa keskenään riippuen juuri siitä, missäpäin Suomea asuvat. Toisaalla asukkaita on turhan harvassa, jotta lähipalveluita kyettäisiin tarjoamaan tarvitsijoille ja toisaalla taas väen ruuhkautuminen luo haasteensa, jotta uusia palveluita ehdittäisi ja saataisi luotua riittävästi.
Turun Radion kansanedustajahaastattelussa 26.9.2011
24.10.2011 21:29
Olin perinteisessä Turun Radion kansanedustajahaastattelussa maanantaina 26.9.2011. Yhdessä Keskustan Pekka Myllymäen kanssa riitti puhetta varsinkin kuntien taloudesta ja valtionosuuksista. Haastattelun voit kuunnella Yle Areenassa täällä.
Unohtunut näkökulma?
24.10.2011 21:27
13.4.2011 julkaistu Uutispäivä Demarin kolumnina
Meneillään on vaalien viimeinen viikko, loppukirin paikka meille kaikille. Uutisvirta on katkeamaton ja internetin sekä sosiaalisen median anti ylitsevuotavaa. Tarjontaa on niin paljon, ettei monikaan enää vähäisellä vapaa-ajallaan jaksa kiinnostua vaalien seuraamisesta.
Euroopan talousongelmat, viimeisenä Portugalin avunpyyntö, on ollut vaaliväittelyiden ehdoton ykkösteema. Valtiontalouden näkymiä on arvioitu lähinnä puolueiden vero- ja leikkausohjelmien kautta ja haettu ratkaisuja velkaantumisen pysäyttämiseksi. Keskustelua on riittänyt myös työurien pidentämisestä eläkeiän alarajan nostoon. Ympäristöasiat ovat olleet, Japanin tapahtumista huolimatta, kuitenkin valtakunnallisissa vaaliväittelyissä odotettua pienempi puheenaihe.
1 2 Seuraava »

