Jo pitkään ovat toimittajat syyttäneet poliitikkoja silmien sulkemisesta todellisuudelta. Taantumaa pukkaa ja euroalueella on kriisi. Valtion velka kasvaa ja tulevaisuuden näkymät muutenkaan eivät näytä kovin kirkkailta. Pitää leikata ja säästää rajusti. Pitää nostaa veroja ja saada talous tasapainoon. Näin kirjoitetaan eri medioissa ja vaaditaan koviakin päätöksiä. Tosin niitä vastuullisia päätöksiä sitten esiteltäessä samat toimittajat huutavat, miten väärin on, että tehdään yhtään mitään.

Helmikuu alkoi isoilla uutisilla: kuntauudistuksen virkamiesesitys ja puolustusvoimien uudistushake julkistettiin sekä kerrottiin Salon tuhannen työpaikan menetyksestä Nokian myötä.

Töitten loppuminen on aina surullista yksittäiselle työntekijälle, eikä tällaisia Salon kaltaisia massatyöttömyysilmoituksia soisi millekään paikkakunnallekaan. Jälkikäteen ei ole paljon muuta tehtävissä kuin mihin hallitus jo ryhtyi eli auttamaan paikkakuntaa ja irtisanottavia työntekijöitä luomalla alueen toimijoiden kanssa erinäisiä tukitoimia koulutuksen suhteen ja pyrkimällä olemaan muillakin tavoin avuksi, jos vain mahdollista.

Työttömiä tullee myös puolustusvoimauudistuksessa varuskuntien lakkautusten osalta. Yhtä lailla on näistä pian mahdollisesti työttöminä olevista huolehdittava. Puolustusvoimauudistuksen taustalla on tosin eri syyt kuin Nokialla. Kyllä, säästöistä on osin kyse molemmissa, mutta puolustusvoimien osalta on uudistustarve nähty jo pidempään. Ikäluokat pienenevät, eikä kapasiteettia kannata pitää liian suurena. Myös hankintojen osalta on katsottava tarkoituksenmukaisuus. Olemassa olevin rahkein järjestetään puolustusvoimien toimet uudelleen ja nyt se on tehty puolustusvoimien omista lähtökohdista käsin, ei ulkopuolelta sanellen.

Tuleeko valtio sanelemaan, minkälainen kuntarakenne millekin alueelle olisi paras vai annetaanko alueen asukkaiden itse kertoa kantojaan. Varmasti sekä että. Kuntien kuulemiskierroksen tulee olla todellinen. Ei ole kuitenkaan salaisuus, että esim. kahdella naapurikunnalla voi olla täysin poikkeava käsitys alueen elinvoimaisuudesta ja siten mahdollisista yhteistöistä tai palvelutarpeista. Tee siinä sitten molempia tyydyttävä ratkaisu. Monesti puhutaan vain, missä kohtaa karttaa kuntaraja menee, kun olennainen keskustelu tulisi käydä siitä, miten kuntalaisten yhdenvertaiset palvelut turvataan. Hallinnot ja byrokratiat ovat toissijaisia, ne ovat vain välineitä kuntalaisten perustuslaillisten oikeuksien rinnalla. Se, että asioita vihdoin tarkasteltaisiin järkevästi ja tarkoituksenmukaisesti ei ole huono asia. Se, että jollain kunnalla palvelut hoituvat ei voi tarkoittaa, etteikö hyviä käytäntöjä voisi kertoa myös naapurille ja siten saattaa asukkaat sielläkin paremman palvelun pariin. Resursseja on kohdennettava oikein, koska niitä ei riitä loputtomiin.

Nykyrakenteita on voitava tarkastella uudelleen niin, että olemassa olevaa hyvää olisi saatavilla entistä useammalla, systeemeistä syrjään jääviä ei olisi ja muutenkin meistä itse kukin voisi luottaa hyvinvointiyhteiskuntamme turvaavan meille avun erityisesti silloin, kun sitä eniten tarvitsemme.

Tule mukaan Ystäväsunnuntaihin jossa on täysi tohina päällä, kun Tv-stä tutut ihanaiset Mimi ja Kuku saapuvat ilahduttamaan lapsia!

“Pikku Kakkosestakin tuttujen Mimin ja Kukun liikunnallisessa esityksessä lapsi kokee onnistumisen ja oivaltamisen riemua! Mimin ja Kukun laululeikkiseikkailu on interaktiivinen, huippuviihdyttävä musiikkiteatteri-show, jossa jokainen lapsi on esityksen sankari. Esityksessä on iloisen vauhdikas meininki, paljon TV:stä tuttuja laululeikkejä, ripaus teatteria ja hyppysellinen taikaa. Esitys sopii ihan kaiken ikäisille!”

Kahvila/Mehula aukeaa 1h ennen esityksen alkua.

Tapahtuman tarjoavat:
SDP:n kansanedustajat Heli Paasio, Katja Taimela, Ilkka Kantola ja Eeva-Johanna Eloranta sekä Nuoret Kotkat

Kuntapolitiikassa mukana olemisen ei tule olla pelkkää kokouksissa läsnäolemista tai äänien keräämistä, vaan aktiivista osallistumista ja vaikuttamista. Siihen taas tarvitaan aikaa.

Itselläni ei tule olemaan lähivuosina nykyistä enemää aikaa irrottaa uusille mahdollisille luottamustoimille ja siksi sanon omalle kuntavaaliehdokkuudelleni ei. Keskityn yhä työhöni eduskunnassa ja haluan antaa aikaa myös perheelleni etenkin, kun se näillä näkymin on kasvamassa ensi kesänä.

Miksi meille kävi, kuten kävi presidentinvaaleissa? Analyyseja ja selityksiä on kuultu jo laidasta laitaan ja niitä tultaneen kuulemaan vielä pitkään. Jälkiviisas on helppo olla. En tosin usko, että olisimme voittaneet näitä vaaleja, vaikka ay-väki olisi ollut aktiivisemmin tukenamme tai olisimme alkaneet kampanjoinnin aiemmin. Kaikista palautteista, aiemmista vaaleistakin tulleista, tulee ottaa opiksi ja siksi ihmettelen kaikkein eniten, miten ihmeessä onnistuimme hoitamaan nämä vaalit niin huonosti.

Vaalit tulevat harvemmin yllättäen. Näistäkin vaaleista on ollut vuosia tietoa, vaikka ehdokkaamme nimeä emme vielä puoli vuotta sitten tiennetkään. Valmisteluja olisi voitu tehdä käytännön suunnittelutasolle asti jo hyvissä ajoin ehdokkaasta riippumatta. Mistä varataan vaalitoimistopaikat? Miten organisoidaan päivystykset? Millä tavoin kampanjoimme? Missä kannattaa näkyä, jotta sillä olisi merkitystä? Miten hyödyntää puolueen näkyviä hahmoja ehdokkaamme tukena? Mitä asioita painotetaan jne? Voi toki olla, että moiset suunnitelmat olikin tehty, käytännön toteutus sittemmin vaan joko ontui tai sitten suunnitelmat olivat tehty jotain muuta kuin vaalikampanjaa varten.

Puolueella luulisi olevan vaaliosaamista vuosikymmenien varrelta. Nyt tuntui välillä, ettei aitoa yritystä edes ollut, oli vain suorituksia. Oli kansalaisvaltuuskuntia ilman todellista merkitystä. Oli esitteitä ilman jakelusuunnitelmia. Oli toki myös toisenlaista tekemisen meininkiä -onneksi. Vaalikentillä näkyi innokkaita Paavon puolestapuhujia. Olisi ollut tekijöitä ilmeisesti enemmänkin, kun vain joku olisi osannut kysyä tai kertoa, miten voi osallistua aktiivisemmin vaalityöhön. Meillä on monta käyttämätöntä voimavaraa liikkeessämme, miksi kerta toisen jälkeen jätämme ne hyödyntämättä, vaikka aina vaalien jälkeen samat asiat tuodaan jälkianalyyseissa esiin.

Tiedän kahdentoista vuoden takaa, miten Tarja Halonen nostatti hurmosta. Ihmiset olivat valmiita matkustamaan satoja kilometrejä kuullakseen ehdokastamme. Oli vaalijuhlia, hengennostatusta ja yhteisvoiman tunnetta. Oli vaalikojuja ja oli kampanjaamme mukaan tulijoita. Tietenkään ei pidä kopioida tuon ajan tapahtumia tähän päivään, eikä uskotella eri ehdokkaan sopivan samaan muottiin edeltäjän kanssa. Soveltamista kuitenkin on voitava harjoittaa ja oma väkikin tulee muistaa huomioida. Nyt unohdettiin aktiivisesti oman väen mukaan saaminen ja se näkyi harmillisesti myös tuloksessa.

Tällä kertaa Haavisto teki sen, mistä me vain haaveilimme. Sai väen innostumaan ja siten lähtemään mukaan tukijoukkoihinsa. Kun vauhtiin oli päästy, ei sille vielä ainakaan näy loppua. Niinistön joukot taas tekivät töitä ehdokkaansa kärkiasemasta riippumatta ja uskonevat yhä saavansa maahamme kokoomuslaisen presidentin. Siinä on heille riittävä innoke vaalityöhön. Mites meillä? Luovutimmeko jo ennen alkua?

Kakkoskierrokselle mentiin odotetusti. Nyt moni äänestäjä hakee uudelleen ehdokastaan. Itse haluan kuulla ehdokkaiden näkemyksiä enemmän itse asiasta ennen kuin olen valmis liputtamaan kummankaan puolesta. Äänestämään menen joka tapauksessa ja sitä suosittelen teille itse kullekin, kyse on kuitenkin demokraattisesta vaalista ja joka tapauksessa toinen ehdokkaista valitaan. Kumpi, siitä päätät Sinä!

Samaa pelkoa on lietsottu lehtien omissa kirjoituksissa. Haastatelluilta on kysytty lähinnä, haluatko jatkossa asua xx kunnassa vai nykyisessä. Kukaan ei siis ole puhunut siitä, että keneltäkään ei olla viemässä kotia, ei kotiseutua, ei mitään moista. Kukaan ei myöskään ole esittänyt kysymystä, olisiko hyvä tehdä uudistuksia niin, että olemassa olevat hyvät palvelut ja asiat säilyisivät samalla, kun huonommin kuntarajan toisellapuolen asuvilla asia saattaisi parantua “paremmalla” puolella olevien kanssa yhdenvertaisiksi. Tästähän on ennemminkin kyse kuin mistään kylien autioittamisesta ja toimivien palveluiden karsimisesta.

On nähty liian monta esimerkkiä siitä, että kunnat eivät ole päässeet yhteisymmärrykseen asioista ja kuntalainen, monesti lapsi tai vanhus, kärsii siitä. Milloin naapurin lapsi kulkee lähikouluun ja oma lapsi kuljetetaan toiselle puolen kaupunkia vain siitä syystä, että nykyinen kuntaraja menee tonttien välissä.  Sama juttu kotipalveluiden tai vastaavien kanssa.

Nykyisistä kuntarajoista on tullut useassa paikkaa järkevien toimintojen este ja niin ei tule olla jatkossa. On epäolennaista, missä kunnan raja menee tai miksi asuinkuntaa nimitetään (monesti alue itsessään säilyttää vanhan nimensä), jos palvelut muine tarpeineen saadaan toteutettua yhdenvertaisemmin ja paremmin kuin tänä päivänä.

Jospa alettaisiin puhua olennaisista asioista tässäkin yhteydessä sen sijaan, että pelotellaan erinäisillä piirustuksilla ja teoreettisilla rajanvedoilla!

Kaarinassa ollaan samana päivänä vohvelien ja Eeva-Johanna Elorannan kanssa klo 12-13 Piispanristin Prisman edustalla.

Tule moikkaamaan!

Elinkeinoelämä huutaa yhä vain eläkeiän noston perään. Tempputyöllistämispuheet näyttävät laantuneen kokoomuksessa ja perussuomalaiset haluavat nuoret palkattomaan pakkotyöhön. Tässä vain muutama poiminta tämän päivän keskustelupuitteista, kun puhutaan työstä tai sen puutteesta.

Kyllä, taloudessa riittää haastetta ihan kansainvälistä tasoa myöten. Sillä on omat heijastusvaikutuksena myös meille Suomeen. Mikään ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että työtä tekemällä tämä yhteiskunta pyörii jatkossakin. Niinpä, kunpa vain olisi sitä työtä mitä tehdä, eikä päivittäin kuultaisi päinvastaista viestiä lomautusten ja jopa satojen ihmisten irtisanomisuutisten kautta.

Tuntuu naurettavalta kuunnella vaateita eläkeiän nostosta, kun samaan aikaan turhan moni alle eläkeikänsä oleva ihminen jää vaille työtä, vaikka haluja tekemiseen olisikin. Ei ole yksi eikä kaksi ihmistä, joilta kuulee saman surullisen tarinan. Eri syistä on jääty työttömiksi, eikä uutta työpaikkaa tahdo löytyä -ikää, kun kyseisillä ihmisillä on ”jo” noin 50 vuotta. Luulisi tämän ikäluokan ihmisten olevan haluttua työvoimaa. On lapset tehty ja kokemusta ehditty hankkia, myös halu oppia uutta, sillä onhan mahdollista työuraa jäljellä vielä useampi vuosi. Mitä vielä, näitä ihmisiä hyppyytetään luukulta toiselle ja vastuita sysätään taholta toiselle. Miksi juoksuttaa ihmistä byrokratian rattaissa, jos on selvästi nähtävissä, ettei työllistymistä tule tapahtumaan tulevina vuosina?

Yhä varhemmin joudumme toteamaan sen tylyn tosiasian, että emme ole enää kelpoja työmarkkinoille vain sen vuoksi, että syntymävuotemme sattuu olemaan jotain, muuta ei edes katsota. Näin ei voi, eikä saa olla! Näin kuitenkin vain on, ainakin jos on viestejä uskominen, mitä minulle on välitetty ja miksen uskoisi.

Ei mitään niin pahaa, ettei jotain hyvääkin työmarkkinoilla. Ei se, että saataisiin perussuomalaisten kaipaamaa työtä teetettyä palkatta nuorilla tai kellään muullakaan, vaan se, että nuorista aidosti huolehditaan tulevan yhteiskuntatakuun kautta. Nuorten syrjäytymistä pyritään ehkäisemään ja siten myös siitä aiheutuvia kuluja minimoimaan. Taloudellisten vaikutusten lisäksi asialla on iso inhimillinen merkitys. Ketään ei jätetä ilman koulutus-, harjoittelu- tai työpaikkaa koulun jälkeen. Tätä kautta saadaan kokonaistyöpanosta lisättyä, vaikka sekään ei oikeuta työmarkkinoiden toisessa päässä olevaan ikäsyrjintään. Samalla puolen ollaan, työlliset ja työhaluiset!

Heli Paasio
Kansanedustaja (sd) Turusta